perjantai 5. elokuuta 2016

Kuhmolainen maraton 23.7.2016

Kuhmolainen maraton järjestettiin seitsemännen kerran lauantaina 23.7.2016. Sääennuste tapahtumaan oli monen edellisvuoden kaltainen eli hellettä lupaava, mutta kisapäivänä pilvisyys armahti pahimmalta paahteelta. Keli oli lämmin ja kostea eikä juoksemisen kannalta helpoin, mutta parhaista tuloksista päätellen sää ei ollut liian pahakaan. Sade roikkui ilmassa, vaan ei jaksanut tulla maahan asti.

Juoksijoiden kokonaismäärä jäi hieman alle sadan, joten tapahtuma oli kooltaan aika lailla vanhaa suuruusluokkaa. Maratonille osallistujia oli jopa hitusen enemmän kuin vuosi sitten, toki lyhemmät matkat jälleen vetivät suurimman osan juoksijoista ja tällä kertaa puolikas oli kymppiä suositumpi.

Mukana oli monta vakiokävijää, osa heistä on ollut juoksemassa joka kerta, kun Kuhmolaista maratonia on järjestetty. Maratonin Kuhmossa useimmin voittanut Daniel Kannapinn ei ollut tänä vuonna mukana ja nyt täysmatkan voitto meni Kuhmolaisella ensimmäistä kertaa vierailleelle Honkajoen Seudun Urheilijoita edustavalle Manu Kauppilalle uudella reittiennätysajalla 2:50:39. Naisten nopein oli Rauhalahti Road Runnersin Birgi Putkonen, joka on aiemminkin käynyt Kuhmossa voittamassa. Aika oli 3:57:03.

Puolimaratonin nopein oli M40-sarjassa juossut Keravan Urheilijoiden Antti Rönkkö ajalla 1:21:14. Myös miesten yleisen sarjan voittaja Mika Kyllönen Kuhmosta teki kovan ajan 1:21:43, molemmat rikkoivat aiempien vuosien ennätykset. Naisissa nopein oli Elisa Korhonen Sotkamosta ajalla 1:41:18 ja melkein rinnallaan Rosa-Liina Korhonen, ero heillä sekunnin kymmenyksiä. Kaikki yllämainitut ovat Kuhmolaisen maratonin vakiovieraita.

Kympillä nähtiin jännittävää taistelua vielä loppukierroksella. Voiton vei Santeri Erola Sotkamosta ajalla 35:11 ja toiseksi taisteli Alexander Davzhuk Kostamuksesta ajalla 35:18. Viime vuoden voittaja Petteri Koivisto oli kolmas myös kovalla ajallaan 35:40. Kaikki nämä ajat olivat parempia kuin edellisvuosien parhaat. Santeri Erola debytoi nyt Kuhmolaisella, muille palkituille Kuhmon reitti oli tuttu ja tuloksekas jo aiemmilta vuosilta.

Naisten 10 km:llä Marjo Palos Kajaanin Urheilijoista sai ensimmäisen palkinnon ajalla 45:48. Toisena oli Suomussalmen Rastin Minna Taistra, 46:23 ja kolmantena Kuhmon Satu Komulainen, 48:38. Sekä Marjo Palas että Satu Komulainen ovat olleet täällä palkintopallilla aiemminkin, Minna Taistra juoksi Kuhmolaisella ensimmäistä kertaa.

2016 Kuhmolaisella maratonilla pantiin kaikki reittiennätykset uusiksi nykyisellä Haatajantien reitillä, jota juostiin viidettä kertaa. Aiempi Lentiirantien reitti oli nykyistä paljon vaativampi, joten tulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

Reittiennätykset
  • Lentiirantien reitti
  • 10 km Antti Rönkkö 37:29 (2011)
  • Puolimaraton Samuli Nevanperä 1:27:01 (2011)
  • Maraton Tero Hyppölä 3:15:58 (2011)
  • Haatajantien reitti
  • 10 km Santeri Erola 35:11 (2016)
  • Puolimaraton Antti Rönkkö 1:21:14 (2016)
  • Maraton Manu Kauppila 2:50:39 (2016)

Juoksijoita oli ympäri Suomea ja useasta muustakin maasta. Myös ikäjakauma oli laaja: nuorin oli puolimaratonin juossut 11-vuotias Mikko Blom ja vanhin 299.nnen maratoninsa juossut 82-vuotias maratonveteraani Onni Siltala.

Tulokset, tuloskoosteen kaikilta vuosilta ja tilastot kaikista juoksuista ja juoksijoista saa esille linkkien takaa. Tilastot ovat ihmisen tekemiä, joten niissä todennäköisesti on virheitä, joista pyydämme antamaan palautetta. Esimerkiksi samanimisten juoksijoiden tulokset ovat saattaneet mennä samalle riville. Korjaillaan virheitä sitä mukaa kuin niitä löydetään.

<Tulokset 2016> / <Tuloskooste 2010-2016> / <Tilastot 2010-2016> / <Kuvia 2016>

Kiitokset juoksijoille ja kannustavalle yleisölle. Kiitos toimitsijoille ja talkooväelle useissa eri tehtävissä urheilukeskuksessa ja reitin varrella, valmistelutyöstä ja työstä tapahtumapäivänä. Kiitos ensiapupäivystykselle ja Kuhmon kaupungin henkilöstölle osaavasta työstä maratontapahtumamme hyväksi. Kiitos kaikille, jotka olitte jollain tavoin mukana tätä toteuttamassa ja tukemassa!
Kiitos yhteistyökumppanimme Kuhmolainen-lehti, Kuhmon kaupunki ja Kuhmo-Ski. Kiitos tukijoillemme.

Tulevan vuoden suunnittelu 2017 on Kuhmolaiselle maratonille aiempaa haastellisempaa. Kuhmon Kamarimusiikki päättyy lauantaina 22.7.2017. Kainuun Rastiviikko 2017 on Kuhmossa 25-30.7.2017. Kuhmolainen maraton on nyt useiden vuosien ajan sijoittunut tuohon Kamarimusiikin loppuviikonloppuun. Sekä Kamarimusiikki että Rastiviikot ovat Kuhmolle isoja tapahtumia ja sitovat paljon talkooväkeä. Päätös tulevasta tehdään loppuvuoden aikana, kerromme päätöksistä tällä foorumilla.

- Antti ja Juha